Backgammon pelilauta

Backgammon pelilauta

Backgammonia voi pelata siellä, missä on pienikin pöytätila. Siksi sitä joskus kutsutaan myös pöytäpeliksi, mikä kuvaa pelin luonnetta. Peli on vanha eikä sen muoto ole juurikaan muuttunut vuosien kuluessa muuten kuin Backgammon pelin voi nykyään löytää myös nettipelinä. Yhä edelleen kaksi pelaajaa pelaa sitä vastakkain ja jompikumpi pelaajista voittaa.

Miten backgammon pelilauta valmistellaan?

Backgammonin pelilaudan muodostaa useimmiten laatikko, jonka sisällä voi samalla säilyttää myös pelinappulat. Ratkaisu sinällään on varsin hyvä, sillä muussa tapauksessa sekä noppaa tai nappulaa ei välttämättä enää löytäisi mistään.

Tämä lautapeli sopii hyvin myös automatkoille, sillä puinen tai metallinen laatikko on mahdollista avata pienemmässäkin tilassa. Joissain vanhemmissa versioilla voi pelata myös shakkia, joten laudalla on silloin useampi käyttötarkoitus.

Peliä on valmistettu jo kauan ja sen on säilyttänyt oman tyylinsä läpi vuosisatojen. Sen tunnistaa yhä uudestaan ja uudestaan samoista kiiloista, nappuloista sekä nopista.

Sen verran aikaa on kuitenkin kulunut eteenpäin vanhoista ajoista, että pelilaudan voi saada myös metallisena. Vaikka tuotteen valmistusmateriaali vaihtuu, niin nappulat saa edelleen talteen sen salkkumaisen muodon sisään.

Toisinaan voi myös nähdä Backgammonin pelilaudan, joka voidaan rullata ja ottaa matkalle mukaan. Tällainen pelilauta on ulkopuoleltaan nahkainen ja sisäpuoli on mikrokuitua. Nappuloiden säilyttämistä varten rullassa on kiinni nahkainen ja vetoketjullinen suojapussi. Se sopiikin erinomaisesti noppien ja nappuloiden säilytykseen, jolloin kaikki kulkee hyvin mukana rullassa.

Muistisääntöjä blackgammonin aloittamiseen

Olkoonpa pelilauta millainen tahansa pelaajia tarvitaan edelleen kaksi ja pelaajan nappulat sijoitetaan laudalle aina samalla tavalla. Backgammon peli sisältää kummallekin pelaajalle 15 nappulaa ja niiden lisäksi tarvitaan nopeat, joilla päästään alkuun. Koska peli on jo varsin vanha, koko ulkoinen habitus on tehty varsin yksinkertaiseksi.

Laudan avaamisen jälkeen, pelaaminen aloitetaan niin, että kumpikin pelaaja heittää noppaa ja ensimmäinen vuorossa oleva pelaaja hyödyntää näistä saadut lukemat. Se on kuitenkin muistettava, että noppien lukemat eivät voi olla samat. Jos näin käy, on noppaa heitettävä uudelleen.

Kun ensimmäinen pelaaja on tehnyt siirtonsa, voi toinen pelaaja aloittaa oman vuoronsa heittämällä kahta noppaa. Omat nappulansa saa laittaa laudalla liikkeelle ja näin on saatu peli hyvään vauhtiin. Kumpikin pelaaja tekee siirrot silmäluvun mukaan ja pelaajan tavoitteena on saada kaikki nappulansa turvaan kotipesään. Molemmat yrittävät samaa ja tietenkin sitä, että vastustajan peliä häiritään mahdollisimman paljon. Kaikki omat nappulat on tietenkin suojattava hyvin.

Ennen kuin aloitat

Ennen kuin yhtäkään nappulaa on siirretty pelaajan itsensä tai vastustajan toimesta, on syytä sopia, mihin pisteisiin asti peliä pelataan. Sen jälkeen se eteneekin huomattavasti helpommin, kun molemmilla on yhteinen tavoite.

Mikäli toinen pelaaja ei ole kokenut, niin tällöin on syytä tehdä pieni kertaus tavallisimpiin sääntöihin. Vain yksi voi voittaa pelin, vaikka kumpikin pelaaja siirtää nappuloita parhaan osaamisensa mukaan järkevästi. Esimerkiksi kokeneemman pelaajan on helpompi ajatella, miten nappulaa siirtää eteenpäin kuin pelaajan, jolla ei vielä ole kokemusta.

Jokaisen pelin jälkeen pelaaja on aina hiukan varmempi ja siksi vastustajan pelin lukeminen onnistuu kerta kerralta paremmin. Kahden pelaajan välisen osaamisen voi kuroa kiinni, mikäli tarkasti seuraa vastustajan tapaa pelata sekä siinä rinnalla siirtää omia nappuloita. Kaikki pelitilanteet opettavat aina uutta eikä kukaan pelaaja ole koskaan valmis.

Osta backgammon pelilauta

Backgammon pelilaudan voi ostaa esimerkiksi netistä. Niitä on siellä helppoa vertailla keskenään ja samalla pelaaja voi fiilistellä, onko puinen vai metallinen laatikkomalli parempi. Nappuloita on eri värisiä ja yleisemmin käytetään mustia, valkoisia tai punaisia.

Toisinaan myös pelilaudan pohjaväri on erilainen. Se voi olla punainen, vihreä tai vaalea. Pohjavärin mukaan myös pelin pointtien värit vaihtelevat, koska niiden on erotuttava pohjaväristä. Jos esimerkiksi laudan pohjaväri on vihreä, ovat pointit punaisia ja valkoisia. Pelaaja voi valita itselleen parhaimmin sopivan sävyn ja saada sillä vastustajan hämmentymään.

Pelilaudan mukana on yleensä myös säännöt, sillä se lisää mahdollisuutta, että pelaaja onnistuu voittamaan vastustajan. Tai niin ainakin on parasta toivoa, sillä jos ei usko itseensä, voi omalle peliuralleen heittää hyvästit.

Kertaa blackgammonin säännöt

Sääntöjen kertaaminen on yksi tärkeimmistä asioista ennen kuin pelaajan ja vastustajan tiet kohtaavat. Aina jotakin pientä voi unohtua ja esimerkiksi nappulan siirron tekee väärin ja se voi johtaa pelin tuoksinassa vaikeuksiin. Vastustajan saadessa yliotteen, hän tuskin antaa nappuloiden valua syötäväksi vaan tarkistaa silmäluvun toisensa jälkeen tarkemmin eri heittojen välillä.

Joskus eteen tulee tilanteita, että nappuloiden huomaa valuvan hiljaa vastustajan syötäväksi ja silloin pitäisi ryhdistäytyä, mikäli se ei ole myöhäistä. Nappulan tai kaksi voi vielä ymmärtää, mutta pelaajan on oltava sen verran aktiivinen, että koittaa saada tuurinsa takaisin. Kaikki omat nappulat on syytä suojata jo heti pelin alkuvaiheessa ja siksi muutama tärkeä strategia on järkevää sääntöjen lisäksi opetella pahan päivän varalle.

Nopan tuplat on aina pelaajan riemu ja sitä kohden silmäluvun kanssa on edettävä, joskaan se ei ole lainkaan pelaajan itsensä määrättävissä. Noppien heittäminen on taitolaji, mutta laudalle tulee tehdä sellaisia siirtoja, että niistä on hyötyä myös myöhemmin. Pelaajan on mahdollista ajatella peliä myös hiukan eteenpäin, mutta vastustajan pelaaminen saattaa olla myös Rouva Fortunan suosiossa.

Pelaajan ei pidä hätkähtää pieniä virheitä, koska osan niistä pystyy korjaamaan noppien ja nappulan avulla. Miten? Sen pelaaja voi nähdä aina tilannekohtaisesti. Erinomaisen silmäluvun ansiosta peli voi kääntyä ja siirtää vastustajan tiukempaan tilanteeseen ja hän saa tehdä kaikkensa, että pystyy vastaamaan tällöin heittämääsi haasteeseen.

Vinkkejä blackgammonin pelaamiseen

Millaisia muita vinkkejä on tämän upean ja vanhan pelin pelaamiseen? Kahden pelaajan pelistä tulee aina jännittävä ja laudalle asetettuja nappuloita on kyettävä siirtämään noppien avulla järkevästi. Se ei aina ole helppoa, sillä jotakin tiettyä samaa virhettä saattaa toistaa pelistä toiseen.

Tärkeää onkin opetella perussäännöt huolellisesti, jotta osaa syödä vastustajan nappuloita juuri sopivassa paikassa. Lisäksi on oltava nopea päätöksissä eikä vain jäädä tuleen makaamaan kuten sanonta on. Muita hyviä kikkoja löytää jonkin verran silloin, kun opettelee uusia peliin liittyviä strategioita. Niiden avulla voi päästä huomaamattaan askeleen eteenpäin.

Harmittavaa on se, jos saa vastustajaksi kokeneen ja osaavan pelaajan. Hänhän vie peliä eteenpäin täysin 6-0 eikä eri strategioiden harjoittelemisesta tule mitään. Nappulan saa palautettua peliin, mutta sen jälkeen onkin ilmestynyt kaksi uutta nappulaa palautettavaksi. Tuntuu, että nappulat eivät löydä tietään kotiin ja sen myötä voitto valuu jälleen kanssapelaajan liiveihin.

Yksi vinkki on tietysti se, että pelaat suhteellisen aggressiivisesti. Tällöin voi tosin mennä jotakin nappulan siirrossa täysin pieleen ja kaveri voikin syödä heittämällä nappulaa toisensa jälkeen.

Vaikka häviö tietenkin kismittää, niin sen jälkeen on vain tultava entistä vahvempana takaisin pelin ääreen. Koskaan ei voi voittaa, jos ei edes halua yrittää onnistumista.